Miten mielesi voi tänään?
Jokaisen ihmisen elämään mahtuu kriisejä ja vastoinkäymisiä, joissa omat voimavarat ja uskomukset joutuvat koetukselle. Yksilöinä meillä on luontaisesti erilaiset selviytymismekanismit, mielen hyvinvointiin liittyvät suoja- ja riskitekijät sekä elämänkokemuksen myötä opitut käsitykset itsestä ja maailmasta. Samalla olemme osa meitä ympäröiviä yhteisöjä ja sukupolvien ketjua, yhteiskuntaa ja kulttuuria. Mielemme pyrkii järjestämään, tulkitsemaan ja arvottamaan elettyä ja koettua myös suhteessa aikaan, paikkaan ja ympäristöön.
Omille kokemuksille annetut merkitykset voivat olla tilanteenmukaisia ja lisätä itseymmärrystämme sekä vahvistaa toimijuuttamme, mutta toisinaan ne voivat olla myös kaavamaisesti toistuvia reagointitapoja, jotka rajoittavat ja ohjaavat käyttäytymistämme poispäin meille tärkeistä asioista. Itselle kerrottua elämäntarinaa onkin hyvä tutkia ja päivittää aika ajoin. Terapiasuhde on turvallinen mahdollisuus tutkia toisenlaisten tarinoiden ja toimintamallien mahdollisuuksia, oman kasvun suuntia ja omien arvojen mukaista elämää.
Lämpimästi tervetuloa terapiaan – juuri sellaisena kuin olet!